Kool-Aid, osa 3: Värjätyt Nalle ja Wool neuleena

Muistellaan hieman viime viikkoa ja Kool-Aid värjäämistä. Keriä tuli minulle itselleni neljä, joista kaksi oli tarkoitettu pelkästään raitojen tekemiseen (mikäli joku ihmetteli miksi värjäsin "jämiä"). Nallen Luontopolku ja Wool näyttivät tältä, ja niiden toimivuutta testasinkin neitilapasiksi nimeämissäni lapasissa.

Vas: Novita Wool ja oik: Novita Nalle Luontopolku
Aluksi pohdin, että käyttäisinkö näiden rinnalla pelkkää mustaa tai valkoista, mutta Neitilapaset ovat minun mielestäni värikkäät ja siitä syystä lisäsin väripalettiin vielä pinkkiä Woolia ja kontrastia antamaan mustaa Jussia.


Liukuvärjätystä Woolista tuli erityisesti todella pirtsakka yllätyskerä, neulottaessa se muodostaa hieman epäsäännöllistä spiraalia, melkein jopa tiikeriraitaa. Seuraavalla värjäyskerralla siis tiedän kuinka tiuhaan vyyhti kannattaa jakaa. :)




Lemppariksi muodostui peukalot, onhan ne aika sateenkaaret ;)

Ohjeen tynkää näihin löytyy täältä, itse tein S-kokoiseen käteen. Lankana voisi varmasti käyttää mitä tahansa lankaa, jonka neuletiheys on 26sx34krs. Puikkosuositus olisi 2,5, mutta eihän minulta niin pieniä puikkosia löydy. Neuloinpa siis puikolla kooltaan 3mm.

Kool-Aid terveisin,

<3 K


Kommentit

Lähetä kommentti

Kommenttisi lämmittää mieltäni! Tervetuloa uudelleen <3

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Neulottu bolero

Kalpa-fanin villasukat

Pinkit makkarasukat kiertoon