Jäälyhty

Mieheni ehdotti jo varmaan vuosi tai kaksi sitten, että tekisimme jäälyhtyjä. Jotenkin se on aina jäänyt, mutta nyt sain viimein otettua itseäni niskasta kiinni ja taiteilin tällaisen, tai oikeastaan kaksi tällaista.

Meidän lyhtyyn tarvitset

- ahkeran maidonjuojan (, joka malttaa huuhtoa purkit tyhjentämisen jälkeen)
- 8 maitopurkkia
- vettä
- runsaasti pakkaspäiviä
- sakset
- astian "laastina" toimivaa vettä varten




Litran tölkkejä kannattaa kerryttää talvipakkasilla jäätymään enemmän kuin tarve vaatii, sillä ainakin minulla yksi tölkki ei ollut jäätynyt kauttaaltaan ja sain pienen vesivahingon aikaiseksi (siitä syystä kaikki tölkit kannattaa avata joko ulkona missä "lattian" kastuminen ei haittaa, tai sitten lavuaarin päällä sisällä). Huuhdotut maitotölkit täytetään vedellä, kuitenkin siten että tölkkiin jää vielä laajenemiselle tilaa. Tölkki kannattaa jättää avonaiseksi jäätymisen ajaksi, jotta purkki ei repeä ja vesi ei pääse vuotamaan maahan. Tölkkien kauttaalta jäätymiseen voi uhrata pakkaspäiviä parikin, jotta rakentaminen ei ole märkää puuhaa.

Kun tölkkien sisältö on jäätynyt, voidaan jäinen sisältö poistaa tölkeistä joko leikkaamalla purkki ympäriltä tai sulattamalla jäätä hieman tuomalla tölkit hetkeksi sisätilaan. Itse käytin ensimmäisenä mainittua keinoa. Jos leikkaat tölkit auki, varaudu roskaamiseen ja niiden pois siivoamiseen ;)



Nyt sinulla on kauniita läpinäkyviä harkkoja, joita voit kasata päällekkäin haluamaasi muotoon. Tässä vaiheessa apuna voi käyttää kädenlämpöistä vettä ja lunta "laastina", jotta harkot liimaantuisivat helpommin toisiinsa kiinni. Loppu on itsestäsi kiinni.

Lyhdyn ideoija Jariko

Illan hämärtyessä lyhdyn sisälle voi laittaa kynttilän valaisemaan pimeää iltaa.

Hyvää Runebergin päivää!

<3 K




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Neulottu bolero

Kalpa-fanin villasukat

Pinkit makkarasukat kiertoon