Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2013.

Vuoden viimeinen keikka: Amorphis.

Kuva
Olen ollut kiinnostunut musiikista siitä hetkestä lähtien, kun pienenä likkana sain tuomisiksi veljeni kummisedältä Backstreet Boysin C-kasetin. Uskomatonta mutta totta, minun levyhyllyyni mahtuu edelleen niin "BSB":tä kuin rankempaakin kamaa. Vuodesta 2008 olen tosissani fanittanut erilaisia raskaampia bändejä ja "rakkauteni" väliin on tullut tähän päivään mennessä myös kaikkea muutakin ns. valtavirran kuuntelemaa musiikkia, kuten esimerkiksi Jukka Poikaa. Bändi jota olen pisimpään seuraillut muiden örkkimölliäisten seasta on ehdottomasti suurin suosikkini kotimainen Amorphis. Yleensä bändin saapuessa edes lähimaillekaan kotikaupunkiamme alan haaveilemaan keikkailusta, musiikista nauttimisesta ja muusta mahdollisesta mitä idolin palvontaan liittyy. En ole tatuoitu, pörröpäinen tai mustiin päivittäin pukeutuva, ulkoisesti musiikkimakuaan toitottava mörökölli, mutta sisällä minussa örisee pieni peikkotyttö, jonka on aina silloin tällöin päästävä irti. Niinpä suun

V Ä R E J Ä

Kuva
Monessa blogissa on ollut tänä vuonna aikomuksena tehdä jonkinlainen neulomus tai työ jäljelle jääneistä langoista, joista ei "voi" tehdä mitään kokonaista työtä. Tällä tarkoitan siis sitä, että 20 g:n jämälangasta ei saa varmasti tehtyä paitaa, näin kärjistetysti. Mutta mitäs jos lankoja (joita ei tule käyttämään enää mihinkään sellaisinaan) onkin kertynyt suurempi määrä? Minulle jämälankakeriä on kertynyt kahden vuoden aikana lähemmäs 2 kiloa. Villasukkiin jämien käyttäminen kiinnostaisi, mutta minua ainakin huolettaa solmujen ja langanvaihtokohdissa langanpäiden piilottaminen. Tuleeko reikiä? Entä saako ne ihan oikeasti pääteltyä niin, että sukat kestävät käytössä? Noh, ratkaisimpas langan paljous-ongelman " Neulo, virkkaa, kirjo JÄMÄLANGASTA !" -kirjan avulla. Kirjasta löytyi ihana ohje Räsymattotunikalle  jota olen nyt omien lankojeni värein neulonut 14.12. lähtien. Langanpäät ovat silti edelleen töröttämässä ;) Tässä teille minun värimaailmaani.

Onnellista Uutta Vuotta 2014!

Kuva

Joulu kolkuttaa nurkan takana. Sisältää kilpailuvinkin

Olen lueskellut jo marraskuun alusta erilaisia blogikirjoituksia ja vinkkejä eri nettisivuilta jouluun liittyen. Itse aloitin hössöttämisen suurin piirtein ensimmäisten pikkujoulujen aikaan. Miten teidän perhe valmistautuu jouluun? Liittyykö teidän perheen jouluaikaan jotain jopa kummallisiakin perinteitä? Meillä lapsuudenkodissa laiteltiin tonttu-ukkoja ja -akkoja sekä kynttilöitä ympäri kotia. Moneen otteeseen vaadimme myös piparkakkutalon tekoa, ja joulukuusi olisi pitänyt saada esille heti kun se mieleen muistui. Onneksi perinteeksi kuitenkin muodostui, että kuusi koristeltiin vasta aattoaamuna. Meillä kävi hyvin pitkään joulupukki. Alkuun häntä piti ujostella, vaikka meidät saatiin joka tapauksessa syliin hymyilemään. Ehkäpä jännitys lahjojen saannista ohitti ujouden partasuuta kohtaan, joka osoittautui joka kerta yhtä kiltiksi ja huonokuuloiseksi ;) Nyt, aikuisena, kun taloudessa ei ole lapsia, olen hieman taantunut lapsen tasolle. Kuulen joka puolella vinkkejä ja muistut

Tee-Se-Itse: Joululahjavinkki

Kuva
Kun tätä blogia selaa hieman taaksepäin, voi törmätä erääseen haasteeseen, jossa oli tavoitteena saada kammottavat langat jatkojalostukseen. Tällaisia minä silloin väsäilin: Korit ovat kooltaan hieman erikokoisia, mutta sepä tekeekin niistä oikein uniikkeja. Ohje löytyy pääni sisältä, ja sitä olenkin jo aiemmin soveltanut erilaisiin koreihin. Perusidean löydät täältä , ohje on ilmainen. Materiaaleina toimivat Novitan Miami sekä vaaleanpunakirjava akryylilanka. Mukavia virkattavia molemmat, vaikka aluksi muuta luulinkin. Nämä korit menivät pikkujoululahjaksi kahdelle ihanalle naiselle. Alla vielä kuvaa korien sisällöstä. Monen värisiä tuikkuja Punainen kynttilä sekä kaksi näytepakkausta Ja koska minulla sattui olemaan tykötarpeet vielä korttejakin varten, niin tällaiset tein vielä illalla ennen lähtöä pikkujouluihin. Takapuoli, kortti 1. Etupuoli, kortti 1. Etupuoli, kortti 2. Semmoista tällä kertaa. ;) <3 K

Joulun punaiset sukkaset ilman kantapäätä

Kuva
Kaikki lähti liikkeelle 2. joulukuuta, kun rakas mieheni oli pelireissulla Kokkolassa. Vietin päivääni päätellen joulumyyjäisiin meneviä sukkia ja lapasia, ja tietenkin ulkoillen naperon kanssa. Yhtäkkiä mieleni valtasi järjetön rakkauden määrä. Minun oli saatava tehdä jotain, ja mielellään punaista . Wow, wow, wow... Lähdetäänpäs ihan siitä, että punainen kuuluu yleisesti inhokkiväreihini, mikäli eri vaaleanpunaisen variaatioita ei lasketa. Mutta etenkin se joulunpunainen on yleensä pannassa. Lähdinpä kuitenkin säätä uhmaten pyöräilemään tuona joulukuisena päivänä lähi-Siwaan. Ostin sipsejä, glögiä ja punaisen lankakerän. Myyjä kysyi, että olenko yksinäinen tänään. Vastasin olevani yksin, mutta en yksinäinen. Sillä onhan minulla koira sekä sisältäni kumpuava ja ylitsevuotava rakkaus, joka piti nyt vuodattaa puikoilta joksikin kivaksi. Selatessani erilaisia sukkamalleja totesin, että tähän rakkaudenvuodatukseen sopii parhaiten nopeasti toteutettava malli, ja sellainen löytyikin suk

Joulukalenterin luukku 7

Kuva
Osallistun Facebookin Käsityöblogit -ryhmän joulukalenterihaasteeseen. Jokaiselle osallistuvalle jaettiin päivä, jona blogissa tulee julkaista omana päivänä jouluaiheinen postaus. Minun joulukalenterini luukku on numero  7 . Mutta kukas se sieltä kurkisteleekaan? Tämä hörökorvainen kaveri tunnetaan tuttavallisimmin nimellä Petteri Punakuono, mutta on hänellä varmasti monia muitakin lempinimiä. Petteri ilahduttaa niin Joulupukin iloisia apulaisia kuin perheidemme pienimpiä. Petteri on tänä vuonna päättänyt osallistua jouluihimme joulukoristeen ominaisuudessa. Petteri on virkattu  3mm virkkuukoukulla n. 40 g meleeratusta beigestä Impivaara-langasta jämälangoista, väreinä musta, valkea ja kirjava vaaleanpunainen.  Osien kiinnittämisessä voi käyttää virkkauksessa käytettyjä lankoja sekä virkkuukoukkua tai parsinneulaa ja ohutta ompelukoneen lankaa. Täytteeksi päähän kannattaa käyttää joko jämälankoja tai pumpulia. Petterin kokoa voi säädellä langan- ja ko

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi!

Kuva
Itsenäisyyspäivää vietetään monessa kodissa rentoutuen ja perheen kanssa aikaa viettäen. Meillä aamu meni sujuvasti nukkuessa, joskus 10 aikaan lähdimme koiran kanssa hiekkamontulle "urheilemaan" vajaaksi tunniksi. Muutenpa tämä päivä onkin mennyt varsin perinteikkäästi lepäillen.  Kävimme eilen pikkujouluissa, ja siitä hieman nuutuneina päädyimme tänään herkuttelemaan paikallisessa kiinalaisravintolassa. Ihanaa ruokaa ja maailman parasta asiakaspalvelua. Laittelinpa tällä viikolla hieman kotiakin jouluisaan kuntoon: Kynttilöitä poltetaan ahkerasti joka ilta. Uusin tulokas kurkkii! Tiimarista löytyi käsityöihmisen mieleen tonttupariskunta, jotka vahtivat olemmeko kiltteinä ;) Viimevuotinen joululahja päivystää DVD-hyllyssä. Hyvää Itsenäisyyspäivää! <3 K

Lahjoitus Kuopion Joulumyyjäisiin

Kuva
Pikkuserkkuni Minna on aikeissa matkustaa vuonna 2014 Etiopiaan. Koska hän on auttanut minua aiemmin selviämään eräästä kuprusta elämässäni, halusin vastavuoroisesti auttaa häntä. Ihana Minna kyllä varmasti saavuttaa haluamansa, viimeistään savolaisella sisulla. :) Alla on kuvia paketista, jolla osallistun myyjäisiin. Kaikki tuotto menee suoraan Minnan projektiin , ja niinhän sen kuuluukin mennä! Hyvää matkaa ja tsemppiä! <3 K Sateenkaarisukat n. 1-vuotiaalle Broken seed-sukat lapselle Broken seed-lapaset lapselle Päällyslapaset lapselle (mitoitettu käytettäväksi toisten lapasten päällä). Malli ainaoikea.

Esittelyssä blogikoira-Casper.

Kuva
Olen jo pitkään miettinyt, että mistä muut ihmiset saavat inspiraatioita kirjoittamiseen tai käsitöihin. Minulle selkeästi suurin energian ja inspiraatioiden lähde on ensisijaisesti tämä "pieni" herra. Moni varmaan ajattelee jo tässä vaiheessa, että miten koira, joka töröttää aloillaan voi olla mitenkään energian lähde. Noh.. Katsokaapas seuraava kuva. Jos blogi-inspiraationa toimiva Casper saisi päättää, se juoksisi päivät pääksetysten vapaana, mieluiten ympäristössä jossa on paljon mäkiä ja pusikoita jonne piiloutua. Casper on 3,5-vuotias nuorimies, joka on jo tähän mennessä saavuttanut SM-tittelin maastojuoksuissa. Lisäksi tällä kaverilla taitaa olla tyttökavereita jokaiselle 8 varpaalle. ;) Ja onpahan sillä oma blogikin , käy ihmeessä lukemassa! Kotona meininki toisaalta on ihan toinen. Jos minulla olisi mahdollisuus, toimisin näin. Nukkuisin päivät ja yöt. Paitsi ruuan ja lenkin ajan. Ja silloin kun olisi aika leikkiä ottaisin siitä kaiken irti.

Hiljaista ennen myrskyä?

Kuva
Voisi luulla että kohta tapahtuu jotain tosi radikaalia blogissa, mutta oikeastaan olen ollut hieman liian kiireinen puikkojen parissa ja siitä johtuen blogin päivitys on päässyt unohtumaan. Joulukuun kunniaksi minulla on muutama päivitys tulossa, jotka saattavat kiinnostaa ihania lukijoitani sekä muita sivujeni nuuskijoita :) Olen tarttunut taas erääseen haasteeseen, siitä kuulette lisää 7.12. Toinen syy hiljaisuudelle on siis neulominen. Olen tehnyt hyväntekeväisyystyönä muutaman sukka-ja lapasparin myyjäisiä varten. Itse en saa tuloja, mutta tuotto neuloksistani menee hyvään tarkoitukseen. Ja siitä käsitöissä tulisikin olla kyse - hyvänmielen tuominen toiselle. Julkaisen hyväntekeväisyyspaketin sisällön samana päivänä kuin saan ne postiin. Aiemmin mainitsemani kammotukset ovat myös siirtyneet seuraaville omistajille korien muodossa. Saatanpa siitäkin kirjoittaa muutaman lauseen ja näyttää lopputuloksen teille. :) Tällä hetkellä puikoilla on ilman kantapäätä toteutett