Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2013.

Porokuosiset polvisukat Wool-langasta

Kuva
Otin hieman suuritekoisemman homman tehtäväksi. Katselin DROPSin eri lankavaihtoehtoja ja vertailin oman aikani. Lopulta päätin kokeilla eri langan käyttämistä mitä ohjeessa suositeltiin. Ainahan saisi purettua jos lopputulos olisi täysin pielessä. :) Garnstudion ohje  oli sinänsä ihan hyvä, mutta lopulta taas päädyin soveltamaan hieman. Vaihdoin värit, langat ja lumihiutaleiden rytmityksen. Sukissa on pohjemuotoilu, mikä hankaloitti hieman lumihiutaleiden kirjomista ohjeen mukaan. Tein siis homman itselleni hieman helpommaksi. Kantapäätäkin on tehty sen mukaan miten se istuu jalkaan, ei siis täysin ohjetta tuijottaen. Näiden sukkien tekoon tuhrautui hurjat kolme viikkoa..... :D <3 K

Palmikkokokeilu

Kuva
En ole aiemmin kamalasti pitänyt palmikoiden neulomisesta, koska en halua oppia sitä millään. Tämän pipon tein kuitenkin viikonlopun aikana ja omaksi ilokseni työ valmistui hyvin kivuttomasti. Lopputuloskin on ihan kiva, vaikkakin lankana käytetty Puro on hieman liian kutiseva ja kuuma... :D Ohjeena käytin Novitan palmikkopipon ohjetta.  Koristelin pipon vielä oman makuni mukaisesti lisäämällä otsalle virkatun kukan sekä helmen ja hopeoidun lehden. <3 K

Säärystimet ja kämmekkäät

Kuva
Tämä työ oli mieluinen, kun vain pääsin yli hämmennyksestä ja väärinymmärryksestä. Olin ymmärtänyt, että ystäväni halusi kynsikkäät, sillä en ollut aiemmin kuullut kämmekkäistä. Siinä vaiheessa kun kyselin haluaako ystäväiseni kynsikkäisiinsä läpän, heräsimme molemmat väärinymmärrykseen, ja samalla oikaistiin homma oikeaksi. :) Tein nämä kuviolla, jota olen itse kehitellyt ja sittemmin siihen toisessa blogissa törmännyt. Kuvion ansiosta säärystimiä voi käyttää ruttuna tai suorina. Molempina versioina kuvio toimii. :) Väri on trendikäs fuksia. Malli on nopeaa neuloa, eikä se kamalasti haittaa jos vähän sekoilee kierroksissa :P Kämmekkäissä ennen kavennuksia tein 1o, 1n neuletta. <3 K

Pinkit ja siniset pitsisukat

Kuva
Ostin vapaa-aikani ratoksi Novitan sukka-lehden, jossa on ainoastaan sukkaohjeita. Kaikenlaista ihanaa löytyi, mutta erityisesti näiden neulominen oli jopa hauskaa. :) Ensimmäiset menivät omalle mammalleni: Toiset puolestaan veljeni puolisolle: Molemmissa sukissa käytin ohjeenpohjana novitan ohjetta "Punaiset pitsisukat". Ohje sisälsi kuitenkin tavattoman paljon virheitä, joten lopputulos on sitten omannäköinen ;) Näitä sukkia voisin tehdä itsellekin, kunhan pahin joululahjarumba helpottaa. :) <3 K