Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2015.

Värityskirja innostuminen

Kuva
Eksyin aamukahvilla Pinterestiin tarkoituksenani löytää kirjoneulontaan tai kirjovirkkaukseen käytettäviä pikselöityjä kuvia. Ideana oli lähinnä, että keksisin tänä vuonna syntyville lapsosille jonkin omaperäisen tervetuliaislahjan maailmaan. Näin ei kuitenkaan käynyt. Aikani selattua oli joku Pinterestin käyttäjistä pinnannut mustavalkean kuvan, josta erilaisin viivoin muodostui pääkallo. Otsikkona taisi olla "Colouring book". Siitä innostuneena hakusana muuttui lennossa. :) Selasin vartin ja muutama kuva hakusanalla "colouring book" tarttui oman koneen muistiin. Muutaman jopa tulostin siinä toivossa että saisin inspiraation... Eikä siihen tosiaan sitten kauaa mennytkään kun olin jo kaivanut esille tussit ja aloittanut värittämisen. Alla lopputulos, joka päätyi raameihin. Seuraavaksi käyn varmaan pöllön väritykseen. ;)  Black&white version (C) Valentina Harper www.valentinadesign.com

Ihan itsetehty jäätee

Kuva
Olen pitkään tykännyt kaupan jääteestä ja ihan perinteistä haudutettua lämmintä teetäkin kuluu paljon. Katselin hieman jääteepurnukoiden tuoteselostetta ja tajusin hetkessä miksi tee on niin hyvää. Sehän sisältää enemmän mehua ja sokeria kuin teetä! Peeveli, sillä hetkellä päätin että nyt harjoittelen tekemään itse teeni, niin tiedän suurimmaksi osaksi mitä se sisältää. Tuumasta toimeen siispä... etsin netistä vinkkejä, mutta suurin osa ohjeista sisälsi yrttejä tai erikoisempia teelaatuja, joita minulla ei ole kaapissa. Eka yritelmä tuli tehtyä seuraavasti: Jäätee irtoteestä (musta maustettu tee) 1l kylmää vettä 1 "pallollinen" irtoteetä 2tl sokeria paljon jäitä Haudutin teetä litrassa vettä tunnin, jonka jälkeen lisäsin jääpalat. Jääpalojen jälkeen sekoitin juomaan sokerin. En poistanut teetä kannusta kertaakaan ennen teen nauttimista. Annoin jääteen olla jääkaapissa hautumassa vielä toisen tunnin jonka jälkeen tee maistui omaan suuhuni sopivalta. Po

Ympyräkassi

Kuva
Ostin alkuvuodesta Virpi Siiran kirjan VMS Omakoppa ympyrä - virkattuja variaatioita . Sitä pyöriteltyäni ja ihmeteltyäni tulin johtopäätökseen: kirja ei ole tyypillinen käsityökirja, jossa kerrotaan miten mikäkin tehdään ja silmukoita lasketaan silmät ristissä. Kirjan on tarkoitus olla inspiraation lähde . Inspiroiduin Virpin ohjeesta ympyräkassista. Kirjassa kassi on tehty täysin kiinteillä silmukoilla virkaten. Itse työstin ideaa kirsimäisellä tavalla... käytin lankoja jotka puhuttelivat minua, virkkasin pylväillä , ompelin reunaan itse tehty- lappusen ja kiinnitin valmiin hihnan sydämenmuotoisilla napeilla . Ihana. Se on niin MINÄ. Kun työ oli valmis, lähetin siitä kuvan kiitoksineen suoraan kirjailijalle. Sitä en tekisi kenellekään muulle kirjailijalle. Ihmeellistä. Kiitos vielä, harvoin ajatus vain alkaa laukkaamaan näin helposti. <3 K

Virkatut lapaset äidille ja tyttärelle

Kuva
Ystäväni sai minulta viime vuonna villalangasta virkatut lapaset ja ihastui niihin täysin. Hauskaa sinänsä, kun käytän M:n pyyntöjä aina testaamiseen.. milloin opettelen virkkausta, milloin joku lanka askarruttaa..  :) Tällä kertaa kerroin aikovani kokeilla kevätlapasten virkkaamista puuvillalangasta ja merseroidusta puuvillalangasta. Kiitos äitini (<3), joka bongasi siilinjärveläisestä liikkeestä alennuslankoja, minulla on nyt varastossa minulle täysin uutta tuttavuutta nimeltä Cotton8. Siitä siis ajatus lähti. Ohjeen tynkä: Langat: Catania, Cotton8 Koukku: 3mm Virkkasin 48 kjs ja lähdin tekemään spiraalina lapasta. Peukun kohdalla taas 8 kjs ja yhtä paljon ks:iä jätin välistä. Virkkasin edelleen 48 ks/krs kunnes oli aika kaventaa. Kavennukset etusormen peityttyä: *4ks, 2ks yhteen*, 1 välikerros, *3ks, 2ks yhteen*, 1 välikerros, *2ks, 2ks yhteen*, 1 välikerros, *1ks, 2ks yhteen*. Käännä lapanen nurin ja ompele sisäpuolelta reikä umpeen. Päättele.

Virkatut tennarisukat

Kuva
Niin se vain on että kaikki villitykset ne tarttuu itse kuhunkin ja tietyllä vauhdilla. En nyt sanoisi että itse aina sytyn kovin nopeasti uusiin neulemalleihin, mutta kun aikani seurailen ja ihmettelen, niin alkaahan ne omatkin tuntosarvet väpättämään ;) Tällä kertaa minua säväyttivät virkatut tennissukat, joita näkyy netissä paljon vähemmän kuin niitä neulottuja versioita. Itseäni helpotti tämä ohje Harakan Aarteet -blogista . Tuttuun tapaan en pitäydy yhdessä värissä vaan pitää päästää aina Kirsi irti. Teinpä siis kerralla asiasta haasteellisen itselleni - treenasin värien vaihtoa ja kengän kieleen tuli tehtyä myös jälkikäteen neulalla kirjomalla "tähtiä". Aivan täydelliset Amerikka-tossut... alla on kuvia. Mustilla nauhoilla varustetut ovat luonnostelua ja mittanauha-nauhoilla varustetut puolestaan lopulliset. <3 K

Virkatut värikkäät polvisukat

Kuva
Aloittelin näitä muistaakseni joulu- tai tammikuussa ja sainkin ne valmiiksi viimein helmikuun puolella. Tein sukat hyvin pitkälti soveltamalla neulonnan ja virkkauksen perussääntöjä kavennustiheydestä. En hahmottanut sukkaa kärjestä ylöspäin, joten virkkasin koko sukkaparin varresta varpaisiin. :) Hauskaa tästä teki se, että välillä olisi tehnyt mieli vaihtaa värien järjestystä tai kokeilla kirjovirkkausta, mutta ovathan nämä nyt totaalisen överit näinkin. Ja voin kertoa, että kotisukiksi ne saavatkin jäädä. Ohje: KMK Väkerrysnurkka Lanka: Fleur, Nalle, Suomenlampaan villa, Seiskaveikka ja Seiskaveikka Raita. Koukku: 3,5mm