Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2014.

Lippis kevätjuhlaan

Kuva
Töiden tuoksinnassa pääsen osallistumaan työpaikan kevätjuhlaan. Siellä teemana ovat hassut ja hienot hatut, ensimmäisenä mietin tonttulakkia tai pipoa... mutta sitten löytyi musta lippis, jonka sitten koristelin. Tällainen siitä sitten tuli. Rockkii ja blingii ;)

Pöllötyyny kaverille

Kuva
Lyhyestä virsi kaunis. Virkkasin Vappuna vuosia täyttäneelle kaverilleni pyöreiden vuosien kunniaksi Prinsessajuttu-blogin ohjeella pikkuruisen pöllön. Käytin tällä kertaa pohjana Novitan Miamia, jota kului alle 75g. Silmiin käytin keltaista Nallea arkiston kätköistä ja helmaan ompelin käsintehdyn työn merkiksi Handmade-"kyltin", joita ostin Facebookin kirpparilta 30 kappaletta. :)

Pinkit makkarasukat kiertoon

Kuva
Päätin ostaa hetken mielijohteesta Tapion lankakaupasta akryylilankaa (Sempati), tällä kertaa räiskyvän pinkkinä. Hintaa kerälle ei tullut kuin 2,70€, joten se soveltui hyvin testaamiseen. Olen yrittänyt löytää villalankaa vastaavaa akryylilankaa, sillä villalangat kutittavat sormiani neuloessa. Siitäkin syystä joudun välillä pitämään päivien taukoja neulomisessa. Sukkien malliksi tuli tällä kertaa makkarasukka, jonka ohjetta olen etsinyt aiemminkin. Käytin paljolti päättelykykyäni, ja loin 15s/puikko. Mallineule on seuraavanlainen: 1-2 krs: *5n,5o* 3-4 krs: kaikki nurin 5-6 krs: *5o, 5n* 7-8 krs: kaikki oikein toista kerroksia 1-8 kunnes varsi on halutun mittainen. Päättele 1s/puikko ja neulo samalla *2o,2n*-neuletta 4 krs. Tein vahvennetun kantapään, jotta se kestäisi paremmin käyttöä. Koko on 37-38. Lopputulos on ihana, jalkaamyötäilevä, lämmin ja pirtsakka. Ajattelin kuitenkin, että kaappini on jo liian täynnä pinkkejä vaatteita, joten laitoin sukat kiertoon kaverille.

Tiskirättivillitys!!

Kuva
Voi voi voi... Olen pitkään ajatellut vähän typerästi, että käsintehdyt tiski-/ pölyrätit eivät voi kestää kulutusta. Mutta koska mulla on aina vähän kaikenlaisia lankoja varastossa, niin myös näitä bambulankoja piti sitten käyttää johonkin. Tällä kertaa käytin niitä juuri siihen mihin ne ovat tarkoitettukin :) Sininen tiskirätti on tehty vaaleansinisestä Novitan bambulangasta, jota saa tällä hetkellä lähes mistä tahansa marketista. Malli on hyvin universaali ja tylsä, mutta langan käyttäytymisen tutkimiseen ihan hyvä - Isoäidinneliö. Viimeisen kierroksen ympäröin vielä kiinteillä silmukoilla, että reuna ei lörpöttäisi ja olisi myös hieman siistimpi. Vaaleanpuna-valkoinen tiskirätti on tehty Novitan Pirtelö -langasta, jota olen ostanut Novitan nettikaupasta. Tiesin langan olevan hieman liian säikeistä neulomiseen, mutta virkatessa lanka käyttäytyi hieman paremmin. Ohje on suoraan Novitan lehdestä, jonka numeroa en valitettavasti muista. Ylläolevat Tiskirätit olen t

Olga-sukat äitykälle

Kuva
Ajattelin luomisentuskaa ja samalla mietiskelin, että mitähän sitä seuraavaksi. Ajatus Olgasukkiin tuli ihan siitä, että kaverille oli juuri tullut samanniminen koiranpentu ja äiti tarvitsi itselleen sukat. Lupasin tehdä ne itsevärjätystä langasta, tähän kerään olen käyttänyt Kool Aidin vihreää sekä cherryä. En oikein pitänyt lopputuloksesta tavallisissa sukissa, mutta tässä mallissa raidoitus näyttää kyllä ihan hyvältä. :) Olen tehnyt sukat samalla mallilla kuin edellisetkin, tosin langan ollessa paksumpi piti silmukkamäärää vähentää. Näissä sukissa siis varressa silmukoita 14s/puikko. Kantapään tein normaalina vahvennettuna, että se kestäisi paremmin kulutusta. Kärjessä on Novitan 7 Veljestä punaista, sillä 100g kerä ei riittänytkään näihin. Muutoin lanka on Viking Villeä.