Neulottu huivi Viivi-langasta



Olipa kerran Joensuun Karsikon Siwa, mainonnalle altis tyttö ja alennuksessa oleva Novitan Viivi-lanka...Sain siis aivan älyttömän idean ostaa 400g akryylilankaa, jonka neulomisesta en pidä sitten yhtään. Mutta kun.. Se on niin ihanan näköinen valmiina- näin perustelin sen itselleni.

Eikun kaivamaan koon 5 puikot esiin ja testaamaan. Aluksi neulominen tuntui kivalta, aivan kuten muutenkin, villalangalla, mutta noin 4 tuntia neulottuani totesin, että jos tästä huivista ei tule nättiä, niin heitän sillä vesilintua.. Kädet hikoilee nimittäin ihan hirvittävästi.

Neuleen malli on erittäin yksinkertainen, mutta sen kanssa menee todella helposti sekaisin, esimerkiksi televisiota katsellessa. Siitä syystä omaan silmään pistää kaksi virhettä valmiissa huivissa.

Tämän huivin ohje löytyy Kauneimmat Käsityöt -lehdestä 3/2012. Tässä alla idea miten huivi neulotaan, olen muokannut ohjetta:

Tarvikkeet:

  • 300g lankaa
  • pyöröpuikko 4-5mm käsialan mukaan


Luo 3 silmukkaa ja neulo nurjan puolen kierros nurin. Aloita pitsineule ja lisäykset alla olevan piirroksen mukaan. Työhön lisätään joka toisella kierroksella langankiertojen avulla 2 uutta silmukkaa. Kun olet neulonut piirroksen valmiiksi, jatka pitsiä ja kierroksia vastaavasti kunnes huivin pituus on 56 cm ja olet viimeksi tehnyt 156. kierroksen. Tällöin työssä pitäisi olla 159s. Aloita joustinneule reunasilmukan sisäpuolella nurjan puolen kierroksella 1 oikealla silmukalla. Kun huivin pituus on 60cm. päätä silmukat.

Viimeistele huivi levittämällä se alustalle mittoihinsa, kostuta sumuttamalla ja anna kuivua. Tee nyt huivin vinoihin reunoihin jokaisen reunasilmukan kohdalle hapsu. Leikkaa hapsua varten 2 halauamasi mittaista pitkää lankaa (ohjeen mukaan 35cm). Aseta langat yhteen ja taita keskeltä kahtia. Vedä taitettu pää reunasilmukan läpi ja vedä avoin pää taitetun läpi, kiristä.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Neulottu bolero

Pinkit makkarasukat kiertoon

Kalpa-fanin villasukat